”OPTIMOI AIKA. Sillä sinä et voi tietää, kuinka paljon aikaa sinulla on jäljellä”.
Viikonloppuna taas pyykättiin. Pyykätessä ajan optimointi on kriittinen kysymys, eli valitseeko 30 minuutin pikapesun vai jaksaako odottaa lakanoiden pyöritystä 90 asteen valkopesuohjelmassa. Tunnustan olevani pikapyykkääjä, sillä kaikkea pinttynyttä ei elämästä ehdi putsata. Eikä kannata. Sillä kaikista pääomistamme aika on kriittisin.
Sinä et voi tietää, kuinka paljon sinulla on aikaa jäljellä.
Pankkisaldosi voit aina tarkistaa, työsuhteen kestokin on usein ennakoitavissa, ystäviesi ja tuttujen naamojen lukumäärän voit laskea Facebookista ja Linkedinistä, mutta aikasi voidaan viedä sinulta pois silmänräpäyksessä. Rahaa voit myös lainata, varastaa tai sijoittaa, mutta juuri kulunut minuutti on sinulta lopullisesti poissa. Jokaisena päivänä aikapankissasi on 1440 minuuttia. Joka päivä kulutat ne loppuun, viimeistä sekuntia myöten.
Neljänkympin rajapyykin ylitettyäni kiinnostuin kantakirjoistani eli esivanhempieni elämänkaarista ja kuolinsyistä. Geenitutkija-ystäväni yllyttämäni rohkaistuin tilaamaan netistä dna-näytteeseen perustuvan testin, joka paljastaa perimäni maantieteellisen kartan ja kertoo geneettisestä alttiudestani perinnöllisille sairauksille. Testi tehdään keräämällä sylkeä pieneen muovisuppiloon, lähettämällä se pahvilaatikossa laboratorioon analysoitavaksi ja odottamalla sähköpostiin putkahtavia tuloksia. Tulokset tulevat meilitse kuukauden, parin sisällä. Esi-isieni harharetket voidaan siis lukea sylkinäytteestä, OMG! (lisää tuloksista myöhemmissä postauksissani)
Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskaltanut testiä tilata. Nyt uskallan katsoa tulevaisuuttani ja ehkä mahdollista kuolinsyytänikin silmiin.
Tämä aika-kysymys rupesi riepomaan niin paljon, että päätin soittaa viisaille neuvonantajilleni:
– Varo ajaututumasta pois tavoitteistasi, sillä aika on rajallinen. Kysy itseltäsi mihin suuntaan haluat omaa talangiasi ja rooliasi tässä maailmassa viedä, äläkä aikaile sen toimeenpanemisessa, kannusti rouva M.
– Kun täytin viisikymmentä, oli ikäänkuin esirippu minun ja vanhuuden välistä olisi yhtäkkiä repäisty pois, ja kauhistuneena tajusin, että ei hemmetti, nytkö se tapahtuu, olen siis ihan oikeasti vanhenemassa, raportoi rouva J.
Olen siis oikeilla jäljillä. Aika on kriittinen sijoitus.
Viisas äijä, lääkäri Paul Tournier muistutti, että viimeistään keski-iässä jokaisen tulisi vierailla omassa vanhuudessaan. Jos sisäinen kutsumuksesi on “joskus” ryhtyä valokuvaajaksi, kirjoittaa kirja, perustaa kahvila Kiuruvedelle, lastenkoti Mogotioon, tehdä maailmanympäryspurjehdus, kunnostaa vanha Amazon tai kutoa matto, ryhdy tekemään sitä hyvissä ajoin. Moni kutsumus on mahdollista toteuttaa tutuissa raameissa, vanhassa työpaikassa, saman perheen ja puolison kanssa, eikä vaadi radikalisoitumista muualla kuin omassa päässä.
Elämä kulkee lineaarisesti. Siihen ei myydä paluulippuja. Valokuvien, päiväkirjojen tai joskus unien kautta voit palata menneisiin hetkiin ja tuntemuksiin – mutta et oikeasti. Ainoat investoinnit jotka enää voit tehdä kohdistuvat tulevaisuuteen. Joskus harvoin kun huomaat ostaneesi lipun väärälle asemalle, voit vielä nopeasti sen vaihtaa toiseen ja palata pari asemaa taaksepäin, uuteen lähtöpisteeseen. Se on silti vain korjausliike, ei paluumatka.
Kesken matkan voit vielä hyvin vaihtaa pääteaseman nimen. Katso siis vanhuuttasi silmiin hyvissä ajoin, ja mieti millaiseksi haluat sen tehdä. Mitä asiaa harmittelisit 80-vuotiaana, jos se jäisi tekemättä, talangisi käyttämättä, rahasi sijoittamatta? Ryhdy tekemään sitä. Nyt.
Onnellisuuden kokemukseen tässä ja nyt vaikuttaa se, millaisia muistoja sinulla on menneestä. Juuri tänään teit muistojasi tulevaisuuteen. Oletko tyytyväinen päivän saldoon kun katsot tulevaisuudesta? Todennäköisesti kadut enemmän sitä, mitä jätit tekemättä kuin mitä teit.
TIMANTTIPESULA 