“Miljoona viisisataa tuhatta”, laskee majatalovirkailija laskuni summaksi. Olen työmatkalla Ugandan maaseudulla, ja maksamassa seitsemänhenkisen työryhmämme parin päivän majoitusta. Lataan tiskiin puolitoista miljoonaa punaisenruskeina seteleinä, koska pankkikortti ei näissä maisemissa kelpaa. Olen kantanut pankista nostamiani miljoonia vaatimattomassa, kulahtaneessa kauppakassissa isona tukkona, aivan kuten muutkin paikalliset miljonäärit. Kaveri vinkkaa säilyttävänsä seteleitä rintaliiveissään.
Olen kaksi päivää kuin monopolipelin miljonääri. Mango maksaa kolmesataa, keksipaketti tonnin, kokis kaksisataa. Otan tuntumaa siihen, miltä tuntuu elää isoilla luvuilla. Uskokaa tai älkää, se tuntuu isolta ja vauraalta, kunnes lukuihin tottuu.
Valuuttasokeutuminen paljastaa kuinka hukassa olemme epämukavuusalueellamme. “Onko miljoona siis paljon?” Kullakin meistä on tuttu taloudellisen käsikirjoituksemme mukavuusalue. Se on yleensä perua jo lapsuudesta. Olet kasvanut tietyillä seuduilla, hoodeilla, ja saanut oppisi siitä, mitä on kallis ja halpa, kuka on köyhä ja kuka rikas. Et todennäköisesti tiedosta, kuinka paljon se nykyajatteluusi vaikuttaa. Kukin lähiö antaa oppinsa siitä, mitä on tavoiteltava elämä, mihin raha kannattaa käyttää, onko farmarimersu tai kesämökki Savon männikkömetsissä huikentelevaista pröystäilyä vai arjen järkiostos. Lapsuutesi maisemasta tulee sinulle järjen ääni, talouden moraali.
Siksi yhtäkkinen ja iso muutos opitusta ahdistaa tai tekee levottomaksi. Muutoksen voi aiheuttaa esimerkiksi lottovoitto, työttömyys, perintö, taloudellinen tappio, rikas tai köyhä puoliso, avioero, muutto uusille seuduille tai vaikka iso muutos palkkanauhassa. Tai olet ehkä kasvanut naapurustossa, jossa et kokenut kuuluvasi heimoon, koska perheelläsi oli joko liikaa tai liian vähän varallisuutta istuaksesi hyvin luokkakuvaan. Teit kaikkesi piilottaaksesi perheesi köyhyyttä. Teit kaikkesi vähätelläksesi perheesi vaurautta. Varoit siksi kutsumasta kavereitasi kotiin. Lapsi on fiksu, kun haluaa mahtua mukaan joukkoon.
Valuutanvaihto Ugandassa ei tehnyt minusta oikeaa miljonääriä, mutta salli ajatteluleikin hetkeksi. Yhtäkkiä minulla oli yltäkylläisesti varaa ja iso pino seteleitä.
Tunnistamme helposti oman kulutusheimomme, ja siitä selkeästi poikkeava kulutus tekee levottomaksi: tunne voi olla kateus, halveksunta tai ihailu. “Tuohonkin autoon on varmasti vedetty rahat työntekijöiden selkänahasta”. “Olisi kyllä tosi kuluttavaaa, jos pitäisi vielä jotain Espanjan lomataloakin hoitaa.“
Olipa lapsuutesi talouskäsikirjoitus mikä tahansa, olet onnellisin, jos sinulla on joustava mieli ja pystyt tarvittaessa venyttämään mukavuusalueesi rajoja. Psykologian tohtorit Brad ja Ted Klontz muistuttavat, että mikäli et tiedosta lapsuutesi mallia, muutostilanteessa se hilaa sinua alitajuisesti takaisin tuttuun kulutusmalliin, joskus katastrofaalisin seurauksin.
“Työskentelin johtotehtävissä isossa mainostoimistossa, ja kuukausipalkkani oli luontaisetuineen kevyesti yli 15 000 kuussa. Sen mukaisesti olin mitoittanut kaiken elämäni, asunnon, ravintolakäynnit, vaateostokset, perjantaisiivoojan, kampaajan ja ulkomaanmatkan pari kertaa vuodessa. Laman iskiessä menetin työni, ja ryhdyin yksinyrittäjäksi. Yhtäkkiä tulotaso tipahti neljännekseen aiemmasta. En silti halunnut luopua tutusta elämäntavastani, vaan uskottelin itselleni tilanteen nopeasti palautuvan entiselleen ja jatkoin kulutustapaani – nyt lainarahalla. Kahden vuoden päästä oli todella syvissä velkaongelmissa.“
Jos olet juuri nyt tutulla mukavuusalueellasi, sinulla on todennäköisesti rauha rahapussissasi. Levottomuus valtaa alaa, kun tulotasosi tai kulutusmahdollisuutesi olennaisesti vähenevät tai lisääntyvät totutusta. Saatat alitajuisesti sabotoida taloudellista menestystäsi eli hukkaat ja tuhlaat nopeasti varasi tai voittosi. Tai saatat porskuttaa leveästi yli varojesi säilyttääksesi tutun kulutuksen antaman turvallisuuden tunteen.
Mutta eikö enemmän rahaa ole enemmän vapautta ja vähemmän stressiä? Lukuisten tutkimusten mukaan raha tuo onnea ja tyytyväisyyttä vain tiettyyn pisteeseen asti, laskennallisesti noin 45-80 000 euron vuosituloihin saakka, ja sen ylittävä tai alittava määrä yleensä lisää arjen huolia. Rikkaalla on rikkaan huolet, köyhällä köyhän. Joukossa, jossa kaikilla on paljon varaa, et koe olevasi rikas. Slummissa kohoat rikkaaksi jo pienillä pelimerkeillä.
Kun joudut eroon tutusta taloudellisesta laumastasi, saatat hätääntyä. Vanhat aivomme pelkäävät pahinta eli eristetyksi joutumista tutusta joukosta. Siksi lähdet kavereiden kanssa kantaravintolaan vaikka tiedät, ettei pankkitililläsi ole enää katetta. Paine pysyä mukavuusalueella on sekä sisäistä että ulkoista. Tutun mukavuusalueemme seireenihuuto lävistää niin köyhän kuin rikkaan mielen. Se auttaa meitä määrittelemään itsemme ja antaa laumallemme nimen. Ystävyyssuhteiden solmiminen toisen lauman, erilaisen sosioekonomisen ryhmän jäsenten kanssa, on yllättävän vaikeaa tasapäisessä Pohjolassakin.
Ikean perustaja, miljardööri Ingvar Kamprad on tunnettu nuukuudestaan. Hän alkoi kehittää liiketoimintaa ollessaan nuori poika myymällä tulitikkuja naapureilleen. Vähitellen kaupankäynti laajeni kalaan, joulukoristeisiin ja siemeniin, ja 17-vuotiaana Ingvar perusti yrityksensä, IKEAn. Miljardituottojensa keskellä Kamprad elää hyvin vaatimattomasti pienessä omakotitalossaan, kahmii kahvilakäynneiltä mukaansa yksittäispakatut sokeri- ja suolapussit ja suosii julkista liikennettä. Hän on myös lahjoittanut huimia summia hyväntekeväisyyteen. Kampradille on ollut hyvin tärkeää olla yksi meistä, kansan mies. Hän kuvaa itseään usein perässähiihtäjäksi, alkoholiongelmista toipuvaksi ja puhevaikeuksista kärsiväksi yksinkertaiseksi mieheksi.
Oma (feikki)miljonäärielämäni Ugandassa kesti vain kaksi päivää, ja viimeisillä shillingeilläni ostin vesipullon. Tuttuun valuuttaan palaaminen oli huojentavaa. Tiesin, mikä on kallista, mikä halpaa, mihin minulla on varaa ja mikä on arvokasta.
Jos oma taloutesi on notkahtanut tutulta mukavuusalueelta, esimerkiksi ison elämänmuutoksen takia, olet todennäköisesti keskellä isoa stressiä. Venyttele mukavuusalueesi rajoja tekemällä matka itseesi. Tiedosta, kuka olet, millaisesta maisemasta olet kotoisin ja mitä tietoja ja taitoja uudessa maisemassa kulkeminen vaatii. Tulevaisuuteen ei löydä rikkinäisellä kompassilla.
Timanttipesulan pitäjä Unna Lehtipuu työskentelee merkitystaloudessa ja etsii vastausta kysymykseen, mihin raha, aika ja talentti kannattaa sijoittaa hyvinvoinnin maksimoimiseksi. Seuraa matkaa kirjautumalla blogin seuraajaksi.