Timanttipesula-kirjan ilmestyttyä olen saanut viestejä ja tapaamispyyntöjä tutuilta ja tuntemattomilta, jotka toivovat keskusteluapua oman talenttinsa kiteyttämiseen ja ideansa hiomiseen. Muutamaa olen tavannutkin, ajan antaessa myöten.(Toim. huom: Timanttipesula nimenomaan kannustaa etsimään ajattelukumppaneita).
Kun toisille oman talentin ja intohimon löytäminen on kuin ihoon kirjoitettu kartta, jotkut tuskailevat vielä elämän kalkkiviikoilla sen löytämättömyyttä.
Psykologian professori Angela Ducksworth kirjassaan Grit lähestyy teemaa osuvasti: “Intohimot saavat alkunsa mielenkiinnosta jotakin asiaa kohtaan, eivätkä mielenkiinnot vain “löydy” vaan niitä tulee aktiivisesti kehittää ja syventää.”
Talenttisi ja työhön liittyvän intohimon löytäminen ei ole sähköisku aivoihin, vaan sinnikästä idun kasvattamista. Suomen sana intohimo rakentuu osuvasti kahdesta sanasta, innosta ja himosta. Paino on sanalla into, sinnikkyys, jotta himo asiaan koskaan voi syttyä.
Se ei siis syvene odottamalla, vaan tekemällä ja kokeilemalla.
Kun jokin asia ei jätä sinua rauhaan, vaan haluat tutkia ja oppia siitä lisää, olet jo ottanut askeleen kohti intohimoasi. Talousvalmennuksissa se näkyy selvästi: Säästäjästä voi nopeasti kuoriutua taitava sijoittaja, joka kuin ihmeen kaupalla saa sohvatyynyjen alle hukkuneet kolikot kasvamaan korkoa. Myös viestintäkursseilla se näkyy selvästi: Kameran tallentamat onnistumiset sparraavat isompiin hyppyihin. Pienet onnistumiset ovat himon ruokaa.
Mutta riittääkö ideasi tai into(himosi) elättämään sinua? Meillä kaikilla on hyviä ideoita, mutta niiden lisäksi yrittäjyys vaatii ajan ja vaivan, usein rahankin, sijoittamista idean kehittämiseen. Siihen pitäisi suhtautua kuin lapsen saamiseen: ilo kuoriutuu vähitellen, kun on valmis sitoutumaan, luopumaan jostain ja toistamaan arjen rutiineita. (Tässä paino sanoilla toistamaan rutiineita.)
Entä jos sinulla ei ole intohimoa ja unelmaa, joka valvottaisi öisin, tai johon haaveilet hyppääväsi nykyisestä työstäsi? Ei hätää.
Intohimon löytäminen on tuotekehittelyä, sarja onnistuneita ja epäonnistuneita yrityksiä elämän eri vaiheissa. Vähitellen niistä piirtyy hahmo ja suunta passiollesi.
Sellainen tuotekehittely vaatii aikaa. Sellainen tuotekehittely vaatii ympärilleen ihmisiä, jotka antavat sinulle kovaa ja pehmeää palautetta, lannoitetta ajattelullesi ja pistävät välillä tiukille. Joskus muiden palaute niistää passiosi tyhjiin kuin vesi hiekkalinnan. Mutta ei edelleenkään hätää: Sinulle jää hiekka, josta voit – palautteen ansiosta – rakentaa entistä komeamman, selväpiirteisemmän ja toimivamman passion.
Emme voi antaa valmiita vastauksia toistemme kysymyksiin, mutta voimme olla toisillemme ajattelun kätilöitä, synnyttämässä rohkeutta.
Hakeudu siis niiden ihmisten seuraan, jotka jo osaavat tai jotka ovat onnistuneet siinä, missä sinä haluat onnistua. Ne voivat löytyä naapurista, klubeista ja yhdistyksistä, valmennuksista tai facebook-ryhmistä. Jonakin päivänä sellainen saattaa istuutua viereesi bussissa tai odotushuoneessa, täysin odottamatta. Kunhan vain olet liikkeellä itusi kanssa.
Pesulanpitäjäsi Unna
Pesulanpitäjä Unna Lehtipuu on viestinnän ja merkitystalouden tekijä, joka valkopesee ja linkoaa käsityksiä rahasta, ajasta ja talentista. Käsittelyssä on kaikki lailliset pääomat. Toisenlainen sijoitusopas Timanttipesula ilmestyi kirjana syyskuussa 2016, saat sen omaksesi tästä linkistä kustantajan ystävähintaan (-20%) suoraan kotiisi. https://www.talentumshop.fi/timanttikampanja Myös e-kirjana mihin päin maailmaa tahansa. Kirjaudu blogin seuraajaksi unnalehtipuu.com