Olen ajautunut oudoille urille seuraamaan tositeeveesarjaa Brownin perheestä. Umpitavallista suurperhearkea Amerikassa, paitsi ettei ihan. Perheen isällä Kodylla on neljä vaimoa, sillä he kuuluvat mormonikirkosta irtautuneeseen moniavoisuutta kannattavaan lahkoon. Oudointa sarjassa on, että perhe ei olekaan friikkisirkus, vaan lauma hämmentävän arkisia ihmisiä. Perheen viisikymppinen isä on tv-kameran edessä aina poikamaisen myönteinen, ja sisarvaimot saavat arjessa tukea toisistaan ja kaupan päälle unelmiensa ison perheen. Iso tarkoittaa noin 17 yhteiseksi koettua lasta.
Neljän lapsen suurperheeni kutistuu ihan silmissä.
Työmatkoilla Länsi-Afrikassa jouduin usein tarkistamaan haastateltaviltani, montako vaimoa heillä oli, jos lapsilukumäärä ylitti kymmenen. Afrikan rutiköyhissä kylissä järjestelyä puoltaa usein talous: Miehellä on oikeus useampaan vaimoon, mikäli hän kykenee tarjoamaan kaikille vaimoille saman elintason. Käytännössä se tarkoitti kullekin omaa (savi)majaa, ja isä itse asui isoimmassa poikalapsiensa kanssa.
Browneilla syy moniavioisuuteen ei ole raha, vaan vakaumus ja rakastavan yhteyden ja ison perheen kaipuu – heidän omien sanojensa mukaan. Kun afrikkalaiselle kertoo yhä useampien suomalaisten asuvan yksin, on hän kauhuissaan: Mitä ihmisparka on tehnyt joutuakseen kokemaan sellaisen kohtalon?
Jakamistalous on tullut jäädäkseen. Kaikkea ei voi, eikä tarvitse saavuttaa yksin. Mutta miten pitkälle jakamisessa olisit valmis menemään saavuttaakseni unelmasi? Jakaisitko miehen, lapset ja kodin? (Eikä kyse ole nyt salarakkaista).
Opiskeluaikoina asuin kimppakämpässä neljän tytön kanssa. Pikkurahalla saimme näin vuokrattua hulppean keskustahuoneiston kattokruunuineen, mikä aiemmin oli palvellut konsulaattina. Jaoimme niin jääkaapin, ystäväverkostot kuin puheenaiheet, mutta poikaystävät pidimme omina. Viimeiset vuodet olemme jakaneet huonetta pihapiiristämme Airbnb-vieraille ja rikastaneet arkeamme uusilla tuttavuuksilla niin Saudi-Arabista, Japanista kuin Saksasta. Olen jakanut myös työtiloja, lapsenlikkoja, koteja kuin joskus vaatekaappiakin.
Jakamistalous on Jeremiah Owyangibn mukaan “talousmalli, jossa teknologia mahdollistaa, että ihmiset saavat toisiltaan sen, mitä tarvitsevat”. Omistamisen arvostus laskee, mutta käytön ja hyödyn arvo nousee. Jakamisesta on tullut uusi ostaminen, jonka teknologia mahdollistaa.
Viimeisin mentaalihaaste jakamistalousajattelulleni oli kierros Topkapin palatsin haaremissa Istanbulissa. Sinne sulttaani kiikutti kaunottaria ympäri maailmaa, äitinsä valtapiiriin. Eläkkeelle neitokaiset pääsivät jo alta kolmenkympin, ja haaremissa heillä oli työsuhde-etuna terveydenhoito, harvinaista herkkua tuohon maailman aikaan.
Jakamistalous haastaa miettimään uusiksi, mitä elämässä kannattaa omistaa, mitä lainata ja mitä vuokrata. Sananmukaisesti arabiankielinen sana harem on “pyhä paikka, johon kaikilla ei ole oikeutta astua sisään.” Mitä sinä omistat, jota et voi kuvitella lainaavasi? Kulkevatko “haaremisi” rajat kesämökissä, ruohonleikkurissa, vohveliraudassa tai ipadissa?
Omat rajani ovat venyneet sitä myöten kun olen oivaltanut jakamalla saavani ja kokevani enemmän. Mutta jotain rajaa sentään: Brownin perheen viidenneksi vaimoksi minusta ei olisi.
Pesulanpitäjäsi Unna
Pesulanpitäjä Unna Lehtipuu on viestinnän ja merkitystalouden tekijä, joka valkopesee ja linkoaa käsityksiä rahasta, ajasta ja talentista. Käsittelyssä on kaikki lailliset pääomat. Aloita vaurastuminen haastamalla omaa suhdettasi rahaan ja talenttiin, vauhtiin pääset toisenlaisen sijoitusoppaan Timanttipesulan seurassa. Tilaa se tästä linkistä kustantajan ystävähintaan (-20%) suoraan kotiisi. https://www.talentumshop.fi/timanttikampanja Myös e-kirjana mihin päin maailmaa tahansa. Kirja on myös myynnissä Suomalaisissa ja Akateemisissa kirjakaupoissa. Kirjaudu blogin seuraajaksi unnalehtipuu.com
Kiinnostaako yhteistyö Timanttipesulan kanssa? Ota yhteyttä pesulanpitäjään.
Kuvat: Topkapin palatsi, Istanbul / UL
#talousblogi #timanttipesula #unnalehtipuu #rahablogi
TIMANTTIPESULA 